24.2.2011

Hämmennystä Hevisaurukseen liittyen

 

Hevisaurus on viime aikoina saanut palstatilaa taustatoimijoiden mielipide-erojen vuoksi. Tämä kohu on aiheuttanut hämmennystä myös Hevisauruksen kuuntelijoiden keskuudessa.

 

Hevisauruksessa on ennen kaikkea kyse lastenmusiikista, jonka tärkein päämäärä on jakaa iloa ja hyvää mieltä ympärilleen. Koko projekti on syntynyt ideasta tarjota musiikkielämyksiä kaikille ikään ja kokoon katsomatta yhdistämällä hevimusiikki hauskoihin tarinoihin, joista koko perhe voi nauttia yhdessä.

 

Niinpä haluamme rauhoittaa Hevisauruksen ympärillä vallitsevaa kohua kertomalla, että tuotantomme Hevisauruksen parissa jatkuu edelleen hyvässä hengessä ja tiiviissä

yhteistyössä Sony Music Entertainment Finlandin kanssa. Luvassa on siis jatkossakin mukavia hetkiä Hevisauruksen musiikin parissa. Hevisauruksen kolmatta levyä työstetään parhaillaan ja kesän uusi musikaali Eläintarhan yövahti saa ensi-iltansa toukokuussa Linnanmäen Peacock-teatterissa.

 

http://starlounge.fi.msn.com/gallery.aspx?cp-documentid=156215711

http://www.stara.fi/2011/02/23/hevisaurus-sotku-mutkistuu-edelleen/

24.3.2011

Hevisauruksen kolmas levy tuotantoon

 

Toukokuussa ensi-iltaan tulevan Eläintarhan yövahti-musikaalin rinnalla työstetään parhaillaan myös uutta Hevisaurus-albumia. Albumin tuottajina toimivat Hevisauruksen luottomiehet Pasi Heikkilä ja Nino Laurenne, jotka edellisten levyjen tapaan vastaavat myös kappaleiden sävellystyöstä. Luvassa on räjähtävä paketti uusia Hevisaurus-hittejä!

 

www.hevisaurus.com

www.sonymusic.fi

 

 

 

23.2.2011

Uusi Hevisaurus-musikaali kesällä Linnanmäelle

 

Kesällä 2010 mahtavan suosion saavuttanut Hevisaurus-musikaali Purppuramysteeri saa jatkoa tulevana kesänä, kun Linnanmäen Peacock-teatterissa esitettävä uusi jurahevimusikaali Eläintarhan yövahti tulee ensi-iltaan 20.5.2011. Koko perheen musikaali pyörii Peacockissa aina kesäkuun 16. päivään saakka.

 

Herra Hevisauruksen ääni Olavi Tikka on myös innoissaan tulevasta. ”Viime kesän musikaali oli huikea elämys niin lapsille kuin meille tekijöillekin, ja on mahtava saada sille jatkoa. Musikaalin ohjaa Toni Wahlström ja sen pääosissa nähdään tutut, lasten rakastamat hahmot Herra Hevisaurus, Milli Pilli, Riffi Raffi, Komppi Momppi, Muffi Puffi, Teemu Aromaa, Titta Jokinen, Kiti Kokkonen sekä Jurahevikuoro.

 

www.hevisaurus.com

www.komediateatteriarena.fi

www.peacockteatteri.fi

 

 

15.9.2010 

Hevisauruksen uusi albumi Hirmuliskojen yö julkaistu

 

Uusi Hevisaurus-albumi on löytänyt tiensä kauppojen hyllyille. Luvassa on jälleen järeää menoa ja hauskoja seikkailuja. Tällä kertaa Hevisaurukset muun muassa herkuttelevat pitsalla, opettelevat aakkosia ja tutkailevat yöllistä menoa eläintarhassa. Albumilla vierailevat Perttu KivilaaksoJanne WirmanAntti "Hyrde" HyyrynenEmerson BurtonElias Viljanen sekä Nino Laurenne. Albumin ensimmäinen singlelohkaisu tottelee nimeä Saurusarmeija.

 

www.hevisaurus.com

 

 

8.6.2010

Hevisaurus-albumi Jurahevin kuninkaat saa odotettua jatkoa

 

Uuden levyn tuotanto on käynnistynyt säveltäjäkaksikon Nino Laurenne ja Pasi Heikkilä johdolla. Pitkäsoiton tuottajat Heikkilä ja Laurenne ahkeroivat parhaillaan studiossa ja kertovat, että luvassa on jälleen laadukasta lastenmusiikkia kattavalla vierailevien tähtien kaartilla rytmitettynä. Albumi julkaistaan syksyllä 2010.

 

www.hevisaurus.com

www.sonicpumpstudios.com

 

 

28.5.2010

Hevisaurus-musikaali Purppuramysteeri ensi-iltaan Linnanmäen Peacock-teatterissa

 

Jurahevin kuninkaat ovat saaneet oman musikaalinsa. Hevisaurus-yhtyeen voi tulevana kesänä nähdä seikkailemassa Linnanmäen Peacock-teatterissa. Luvassa on lavan täydeltä  musiikkia, hauskanpitoa ja seikkailuja.

 

www.komediateatteriarena.fi

www.peacockteatteri.fi

www.hevisaurus.com

 

 

21.10.2009

Lasten jurahevi-bändi Hevisauruksen debyyttialbumi on julkaistu

 

Hevisaurus-bändin debyyttialbumi Jurahevin kuninkaat tarjoaa melodista hevimusiikkia ja hauskoja tarinoita koko perheelle. Hauskat sanoitukset ja iskevät riffit tempaavat mukaansa ikään katsomatta. Vierailevina tähtinä albumilla esiintyvät muun muassa Jens JohanssonHenrik KlingenbergMikko KosonenNino Laurenne ja Mikko Salovaara.

 

www.hevisaurus.com

www.sonymusic.fi

 

 

1.9.2009

We have finished our work on the Dark Tranquility documentary
"Out Of Nothing"!
Also we made a new video "I Almighty" for Thunderstone.
A second video for Amorphis is in production!

Also check our new "Showreels"

27.5.2009

Owe Lingvall is travelling to New York to film a commercial add with Pat Thrall producer for: Beyonce, Elton John, Tina Turner.... and Niel Dorfman producer for: Bruce Springsteen, Sting, Paul McCartney, Björk, Dire Straits among others....
Owe is also doing some filming in NY for the new The Rasmus video thats going to be launched in late august!

13.5.2009

Whitesnake-yhtyeen konserttimainos tuotannossa Ruotsin televisiolle

1.5.2009

Kuvasimme Stratovariuksen ja Amorphiksen videot, jotka ovat olleet jo näytössä jonkun aikaa. Teimme myös The Rasmus-yhtyeen uusimman videon, joka on nyt jälkityöstö-vaiheessa